Kukkia ja hyllyjä

Viikonloppuna oltiin Aidan kanssa pitkästä aikaa kisaamassa ja kyllä tuntui tauko minun päänupissa. Kotkan kukkaiskisoissa oli sekä perjantaina, että lauantaina kakkosille tarjolla kaksi rataa, agi ja hyppy. Tuomarina molempina päivinä Kari Jalonen. (Meitä paremmin tuntemattomille kerrottakoon että mursin nilkkani helmikuun alussa ja tästä seurasi pakollinen tauko harrastukseen)

Perjantain ensimmäisellä radalla lähdössä jännitti kun alkuaikoina. Tämä varmaan heijastui koiraankin ja meno oli melkoisen jähmeää. Luvakin olisi ollut tarjolla kun yhtään puhdasta nollaa ei medeille tullut, mutta tuhlasin mahdollisuutemme ahdistamalla koiran hypyn ohi, tästä kielto. Vitosella oltiin kuitenkin kolmasia. Hyppärillä tein sitten klassisen aloittelijan virheen; katselin toisten ratoja ja muutin suunnitelmaa rataantutustumisen jälkeen, hyllyhän siitä seurasi. Muuten tämä rata tuntu jo mukavammalle ja Aidallakin alkoi olla vauhtia, pääosin tehtiin yhdessä samaa rataa.

Lauantai päivä alkoi agilityllä. Tämä oli totaalinen kaaosrata. Menin kakkos esteen taakse ottamaan koiraa vastaan saadakseni sen työnnettyä kolmosen taakse. Aida tiputti riman (tätä ei tapahdu koskaan) tätä ihmetellessä minulta sekosi pasmat kokonaan, ohjauksen puuttuessa koira pyörii kun väkkärä seuraavan esteen luona ja ottaa sen varuiksi molempiin suuntiin, hylly. Sama pyöriminen ja räksytys jatkui koko radan ajan. 19 esteen rataan mahtui varmaan kymmenen ylimääräistä volttia! Kontatktit sentään tehtiin huolella... Koira parka, itseni teki mieli vajota maanrakoon. Hyppärille ryhdistäydyin ja tehtiin suurimmaksi osaksi sujuvaa rataa, mitä nyt hylyn verran myöhästyi ohjaus ja Aida ehti kurkata väärään putkeen. Tästä radasta jäi kuitenkin ihan hyvä mieli.

Seuraavan kerran kisataan kesäkuun puolella 7.6. Kouvolassa ja 9.6. Janakkalassa länderimestaruuskisoissa jos vaan Aidan juoksut ei ole tuhon mennessä alkaneet.

Sunnuntaina käytiin seuraamassa vinttikoirien maastojuoksukisoja Anhavan maastoissa. Hauskan näköistä puuhaa, vaikka säännöt ei ihan heti minulle auennutkaan. Aida saattaisi innostua tuosta se kun rakastaa lujaa juoksemista vähintään yhtä paljon kun agilityä. Täytyy yrittää joku kerta mennä mukaan paikallisen vinttikoirakerhon harjoituksiin koettamaan miten sujuu rata vai tuleeko mammaa ikävä kesken kaiken. Pari kertaa ollaan päästy kokeilemaan  vieheen perässä suoralla. Melkosella innolla ja vauhdilla tuo pikkukoira pinkoo (9,04/100m) ja miten tohkeissaan se olikaan noiden viehejuoksujen jälkeen, tuntu ihan kun se olisi saanut lisävauhtia kaikkeen juoksemiseen moneksi viikoksi.

Pari seuraavaa viikonloppua meneekin vähemmän koiramaisissa, mutta muuten mukavissa merkeissä :-)